Vauvana sokeutunut Sari rakentaa mielikuvat muistoista ja kokemuksista

Sokeiden kohdalla puhutaan yllättävän vähän siitä, miten he kokevat värit ja kuvat, tai esimerkiksi unet. Vaikka sokealla ei olisi minkäänlaista kokemusta näkemisestä, vilisee kielessämme ja arjessamme tilanteita, joissa puhutaan näkemisestä tai kuvaillaan, mitä kuvassa näkyy. Sokeille on tarjolla mm. kuvailutulkkausta elokuvista, mutta miten ihminen, joka ei ole koskaan nähnyt, voi kuvitella keltatakkisen naisen kävelyn metsän reunassa?

Vauvana sokeutunut Sari rakentaa mielikuvat muistoista ja kokemuksista

Sokea tutkii maailmaa muiden aistiensa avulla

Sari syntyi keskosena vuonna 1966 ja joutui syntymänsä jälkeen happikaappiin. Happikaapin happipitoisuus oli kuitenkin liian suuri ja vei Sarin näkökyvyn. Hän ei ole siis nähnyt koskaan, eikä tule koskaan näkemään. Sari kertoo, että todella kirkkaassa auringonpaisteessa hän saattaa aavistaa valon kirkkauden, mutta esimerkiksi kotona ollessaan hän ei tiedä missä suunnassa ikkuna tai onko huoneessa pimeää vai valoisaa. Paljon toistellaan vanhaa sanontaa siitä, että muut aistit vahvistuvat, jos yksi jää pois käytöstä. Sari toteaa, että on toki aina tunnustellut asioita ja kuunnellut erityisen tarkasti, mikä mikäkin ääni on. Näiden asioiden opetteleminen on vahvistanut aisteja ja hän pystyy hyvin aistimaan ympärillään olevaa tilaa esimerkiksi akustiikan kautta. Sarille tämä on ollut alusta asti normaalia opettelua, samalla kun muut vauvat ja lapset havainnoivat myös katseellaan. Aikuisena sokeutuvalle tilanne on toinen, sillä silloin joutuu opettelemaan monia jo kerran oppimiaan asioita uudelleen.

 

Kuvitelmat ovat kokemuksia, eivät näkyjä

Ihminen nojautuu voimakkaasti näköaistiinsa ja se kuuluu myös puheessa. Meillä on lukemattomia sanontoja, joissa kerrotaan, kuinka joku ruoka tai paikka näyttää ihanalta ja tapana on myös kehua usein ystävien ulkonäköä. Puhutaan mielikuvista ja kuvittelusta. Mutta millaisia ovat sokean mielikuvat? Sari kertoo, ettei hänelle varsinaisesti tule mieleen kuvia, mutta jos joku pyytää häntä kuvittelemaan jonkin asian, tulee hänelle mieleen miltä se tuntuu. Jos joku kertoo esittelevänsä Sarille koiran kuvaa, pystyy hän tuntemaan käsissään koiran pehmeän turkin ja mieleen tulee paljon koiriin liittyviä sanoja. Hän voi samalla pohtia, onko koiralla pystyt korvat vai luppakorvat ja onko koira suuri vai pieni. Hänen mielikuvissaan näköaisti ei siis ole pääosassa, vaan mieleen tulevat omaan kokemuspohjaan perustuvat ajatukset. Jonkun selittäessä kuvan sisältöä, Sari alkaa mielikuvituksensa avulla rakentaa asiaan sopivaan mielikuvaa. Se, kuinka todellinen tämä mielikuva on, hän ei tietenkään voi olla varma. Sari kertoo kuitenkin uskovansa, että myös jonkun toisen selittämänä hän voi tavoittaa kuvan ilmapiirin, vaikka ei itse kuvaa näekään. Piirtämistä hän ei osaa kuvitella, eikä tiedä, miten piirtäisi yksinkertaisimmankaan version mistään esineestä.

Kuvitelmat ovat kokemuksia, eivät näkyjä

Värit ovat tärkeitä sokeallekin

Vaikka Sari ei pystykään näkemään, on väreillä rooli hänen elämässään. Samoin on monien muiden sokeiden laita, jokin väri tuntuu omalta. Sarille vaatteet eivät ole intohimo, mutta hän haluaa silti käytössä olevien vaatteiden olevan siistejä. Hän myös tietää, minkä väriset vaatteet hänellä on päällään ja asialla on hänelle merkitystä. Koska Sari ei ole koskaan nähnyt värejä, perustuvat hänen käsityksensä niistä muiden ihmisten selityksiin. Sarille värit merkitsevät makuja ja hajuja. Vihreä tuo mieleen ruohon tuoksun ja voimakkaan muiston ulkomaanmatkalta, jossa ruoho tuoksui vielä paljon kotimaata voimakkaammin. Keltainen tuo puolestaan kielelle appelsiinin maun ja energian. Punaiseen väriin liittyy muisto lapsuudesta. Sarille oli lapsena punainen lakki, joka tuntui päässä aivan erilaiselta kuin muut lakit. Sari on päätellyt, että tältä punainen tuntuu. Värit siis herättävät muistoja ja mielikuvia eletystä elämästä. Sarin lempiväri on vaalea labradorinnoutaja, jonka pehmeän karvan silittelyä hän rakastaa.

Värit ovat tärkeitä sokeallekin